lauantai 20. joulukuuta 2014

my week

Onnellinen viikko.

Tämä viikko alkoi melko hyvissä tunnelmissa, sillä olin vihdoinkin saanut viimeiset kouluhommat tehtyä ja opintopisteitä oli juurikin se mitä tarvittiin. Tämä viikko piti siis sisällään valmistujaisjuhlan ja tutkintotodistushakemuksen kirjoittelua. Tuntui hieman oudolta tajuta, ettei tarvitse enää tehdä mitään opiskeluun liittyvää ja koulupaperit saisi heittää säilytystä varten laatikoihin. Miten niin helpottunut olo! Juhlimme tätä tietysti yhdessä opiskelutoverini (nykyään erittäin hyvän ystäväni, sillä aion unohtaa opiskelun..) kanssa, sillä hänen kanssaan olemme väsänneet koulujuttuja pitkän pitkän tovin.

Viikonlopun aloitimme laittamalla kodin joulukuntoon. Olen siis tosiaankin oikea joulumieli ja joulupipareiden teko viimeisteli joulufiiliksen luomisen kotiin. Valmistumisen johdosta mieheni teki minulle aamulla oikeinkin maittavan brunssin ja ruokapöydältä löysin myös pienen paketin. Ihana yllätys. Illalla kävimme vielä syömässä ja juhlimassa uutta ammattiani.

En osaa edes kuvailla miten loistofiilis on aloittaa joulunvietto ilman minkäänlaista stressiä. Ehkä joulun jälkeen vasta tajuan, etten mene ensi vuonna enää kouluun.. :)







..nyt on siis helppo hymyillä!









Oikein mukavaa joulunodotusta ihan jokaiselle!



2 kommenttia: